sunnuntai 28. elokuuta 2011

27.8.11 TOLLERSHOW JA RALLYTOKO

Tollershow oli Meri-Teijossa ja lämpöä riitti helteeksi asti!
Kehiä oli kolme ja pientä ongelmaa oli seurata kaikkia yhtä aikaa! Nauruparran punaturkeista Kuje aloitti päivän avoimessa luokassa ensimmäistä kertaa. Kuje sai hienosti ERI:n. Junior luokassa Malla sai hyvän, mutta hyvän arvostelun vaikka olikin turkiton.
X-luokassa Raita oli VSP ja serkkunsa Lily(nyt karvaton) oli toinen.
Soma voitti käyttöluokan ja sai varasertin. Yövieraina täällä oli Maria ja ihana Lollipop sekä Thasha, Taikan ja Hipun pentusten isoäiti. Thasha on jo 10,5 vuotta mutta voitti vielä pari viikkoa sitten Ruotsin tollarspecialenin. Tänään oli erinomainen ja sertin arvoinen veteraani nro 3.
Näyttelyn jälkeen juhlistimme hetken Riikan synttäriä ja Taikan valioitumista:)
Samaa aikaan Foxie starttasi rallytokossa ja tulos jäi pienestä kiinni!
Thasha


Riika, Katri ja Taika

Raita




sunnuntai 14. elokuuta 2011

FI MVA LAUVSTUAS TAIKA MERCEDES

13.8 Valkeakoski ja kolmas serti!

Hieno aloitus aurinkoiselle päivälle. Läheltä piti tilanteita on vuosien varrella ollut muutama mutta nyt osui kohdalle!
Taika itse ei oikein ymmärrä miksi näyttelyissä pitää käydä joten enää ei tarvitse.


Kuvan on ottanut Aino Pikkusaari

tiistai 2. elokuuta 2011

3.8.2011 ONNITTELUT 1-vuotiaille!


Vuosi sitten illansuussa alkoi myrsky ja samaan aikaan Hipun supistukset.
Pentuhuoneeseen oli varattu kaikki talon taskulamput ja kynttilät mutta onneksi emme jääneet ilman sähköä. Pari kuukautta myöhemmin oltiin jo tilanteessa: Näkemiin lapsuudenkoti! Metka jäi laumaani ja sitä päätöstä en ole katunut.

sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Soma Taipui ja Metka opetteli malttia

Soman kanssa on treenattu taipumuskokeisiin vaativia tehtäviä ja keväällä osallistuimmekin jo kokeisiin. Silloin Soma ei ollut vielä oma itsensä juoksun jälkeen eikä aloittanut työntekoa kylmässä vedessä. Nyt on vedet lämpimät ja Soma ui tosi mielellään. 30.7 Soma läpäisi taipparit mukavassa paikassa hyvällä arvostelulla!
Jatkanko tästä eteenpäin riippuu ihan siitä löytyykö säännöllistä treeniseuraa?

Metka puolestaa on vähän eri tyyppinen ja tarvitsee paljon hallinta ja malttitreeniä!
Mahduimme Hämeenlinnan aluetoiminnan järjestämälle kursille tuttuun paikkaan Turengissa:)Hyvin istuu vaikka dami lentää!
Kuvan otti Anni Laukka joka myös järjesti kurssin. Kiitos Anni!

maanantai 11. heinäkuuta 2011

9.7.2011 LAMMI RYHMÄNÄYTTELY


Taika sai tänään toisen sertinsä ollen PN3 ja Kuje puolestaan oli PU2 ja sai ensimmäisen sertinsä. Ukkospilvi pyöri ihan vieressä ja lämpötila oli sen mukainen. Yli 30 astetta varjossa, ei tuulen henkäystäkään ja kehä auringossa. Koirien kielistä näkee et seuraavaksi suunta on järveen!
ONNEKSI olkoon Anu!
ja kiitos taas mukavasta seurasta!

lauantai 2. heinäkuuta 2011

2.7.2011 HIPPU, SOMA ja KUJE

Tänään Hippu kävi SNJ:n leirin yhteydessä taippareissa. Harmillisesti siellä ei ollut paikkaa missä koirat olis voineet uida. Ulkona 30 astetta varjossa. Hippu oli ryhmän viimeinen odottaen vuoroaan 3 tuntia. Hyvä vesinouto. Hienosti lähti ruutuun. Kävi "kypsyneet" vaakut katsomassa ja palasi järveen! Fiksu tyttö! Ehkä Nina yrittää vielä uudestaan syksyllä juoksun jälkeen. Treeneissä Hippu on tehnyt hyvää työtä. Eikä koiraa pahemmin ole häirinnyt se, että isännän kanssa saa hakea lämmintä riistaa.
Soma puolestaan piipahti näyttelyssä. Tarkoitus oli ilmoittaa johonkin KV näyttelyyn mutta olin katsonut huolimattomasti ja olikin KR. Soma on tosi hyvässä karvassa tällä hetkellä. Oli ROP, mutta isoon kehään en tuossa helteessä jäänyt.
Nyt näyttelyt lukuunottamatta Tollershowta saavat jäädä kunnes täyttää kaksi.
Kuje myös oli näyttelyssä. Kuje sai ERI/1. Saa vielä vahvistua tämän tuomarin mielestä. Itse pidän siitä, että urokset kehittyvät hitaasti.

Myös pentusuunnitelmiin tuli muutos joten tälle vuodelle ei tule pentuja.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

10-12.6 TOLLERILEIRI

Viikonloppu leirillä hurahti hetkessä. Sama ongelma kuin aina. Jos on jossain ryhmässä oman koiran kanssa niin ei oikein ehdi nähdä muita tapahtumia, ihmisiä eikä myöskään ehdi(jaksa) ottaa kuvia. Tasokkaita kuvia tulee kuitenkin seuraavaan tollerilehteen!
Olin lauantain Soman kanssa Nome-ryhmässä ja paljon hyviä vinkkejä tarttui mukaan! Sunnuntaina päätin mennä katsomaan Rally tokoa, jossa Anu oli Kujeen kanssa ja tyttärensä Liisa lainasi Metkaa ja oli siinä myös.
Koirat sai uida monta kertaa päivässä. Lämpöä kun varjossa oli +30 astetta. Metka oppi hyvin uimaan ja aikuiset antoivat hänen voittaa noutolelun.