
tiistai 23. huhtikuuta 2013
23.4.2013 LISÄÄ SURU-UUTISIA!
Sain eilen viestin Sannalta. Rasmuksella oli ollut vatsavaivoja ja niitä oli hoidettu suolistotulehduksena.
Hieronnassa masusta löytyi patti ja eläinlääkäsissä varmistui että oli kysessä oli ärhäkkä kasvain.
Nauruparran Meri Karhu 10.6.2007-22.4.2013
Jonkun kanssa vain tuokio kuljettiin.
Hän jo vaelsi taholleen.
Muistot yhteiset sydämeen suljettiin.
Nyt ne palaavat uudelleen.
Tänä iltana rakkaita muistelen.
Hiipii ikävä sisimpään.
Yöhön soperran hiljaisen rukouksen.
Tähti syttyykö pimeään?
Tässä oli muutama
säkeistö Anna-Mari Kaskisen runosta.
Paljon voimia Sanna ja perhe!

tiistai 9. huhtikuuta 2013
27.4.2004 - 9.4.2013 FI MVA LAUVSTUAS TAIKA MERCEDES
Oli aikaa jolloin Taikan iloinen västäräkkimäinen olemus ilahdutti!
Samainlaisia pieniä pyrähdyksiä ja tassut maahan juttua teki loppuun asti.
Muutama kuukausi sitten huomasin pieniä muutoksia.
Asiaa on tutkittu usean eläinlääkärireissun aikana ja tänään röntgenkuva
paljasti karun totuuden. Taikalla näkyi iso kasvain keuhkoissa. Vielä kolme
viikkoa sitten ei kuuntelussa kuulunut mitään.
Taika päästettiin juoksemaan sateenkaarisillalle, jossa hänellä on monta
tuttua kaveria.
"Saanko lähteä nyt..Luulen että hetki on oikea... Olen elämänpolkuni kulkenut ja parhaani tehnyt.
En minä kokonaan lähde. Jätän osan minusta tänne..Sinulle minä jätin Soman ja Metkan"
maanantai 8. huhtikuuta 2013
8.4 TALVI JATKUU
sunnuntai 7. huhtikuuta 2013
7.4 MUKAVIA KUULUMISIA TAMPEREELTA!
Saija innostui agilitystä ja on nyt käynyt muutamassa kisan ja heti tuli nousunollat! Tänään vielä luokkavoiton kanssa se viimeinen ykköstulos. Onneksi olkoon!
Homma jatkuu MAXI2 luokassa.
sunnuntai 3. maaliskuuta 2013
3.3. KOTIMETSÄSSÄ!
torstai 21. helmikuuta 2013
16 JA 17 HELMIKUUTA 2013
Lunta on vielä puoleen reiteen joten onneksi on nämä sisähallit missä pääsee tekemään erilaisia juttuja koirien kanssa. Lauantaina Metka starttari rally-tokon AVOimessa luokassa saaden hyväksytyn tuloksen.
Kuvia paikanpäällä otti Jukka Almqvist ja tämänkin kuvan oikeudet kuuluvat hänelle!
Sunnuntaina Metkan taitava äippä Hippu kävi vuoden tauon jälkeen agikisoissa ja nousi kolmos luokkaan! Onneksi olkoon Nina -hyvin ohjattu!

torstai 3. tammikuuta 2013
2013
Nyt se kirjoitettu ekan kerran:)
Tälle vuodelle on koirarintamalla suunniteltu yhtä ja toista.
Koska kaikki ei tunnu menevän aina kuten toivoo tai suunnittelee niin
en ajatellut niitä sen tarkemmin tässä esitellä. Tärkeintä minulle on
viettää aikaa koirieni kanssa. Toivon että ne sekä minä saadaan pysyä terveenä ja
kaikki muu on vain kivaa lisää! Joten uusin purjein tuulta päin! Kohti uusia
seikkailuita :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)