sunnuntai 11. tammikuuta 2015

VUOSI 2014

Vuosi vierähti tuttujen harrastusten parissa. Soma teki vepeä ja Metka Rally-tokoa.
Lajissa pääsimme RTK4 tasolle ja sieltä ei sit enää voi muuta saada kuin valion arvon.
Se ei nyt kuitenkaan ole tavoitteena. Toki vastaan otetaan jos niissa muutamissa kisoissa
joihin ajattelin osallistua tulisi siiihen vaadittavat melkein täydet pisteet :)
Kazin ja kennan kanssa opeteltiin perustaitoja. Mukana pysymistä, kontaksia noutamista ja
tietty uimista.
Soman astuttaminen ei onnistunut ja nyt taitaa käydä niin että hän jää astuttamatta.

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

11-12.1.2014 METKAN MUKSUJA MEILLÄ JA TALVI TULI TAAS

Pentuja oli 2 kummastakin pentueesta. Tollerbay kennelista Frisco ja Raita ja Grezagord.s Kazi ja Niilo
Tehtiin pitkä metsälenkki jonka aikana Petri Hiironen otti upeita kuvia!








Tässä mukana myös muutama minun ottama. Lopuksi oli mukava siirtyä sisätiloihin keskustelemaan
miten penntujen kanssa jatketaan.


Tänään samaan paikaan pääsi myös Wanda ja Niklas nauttimaan talven tulosta :)










perjantai 3. tammikuuta 2014

Malla (Metkan sisko) sai pennut 12.12.2013

Mallan ja Pavun pennut ovat jo 3 viikkoa ja nyt niistä alkaa jo jotain "nähdä".
Kiva että ovat niin lähellä että on helppo käydä katsomassa.
Mallan  omistaja Tiina Väyrynen on ottanut tämän aivan loistavan kuvan pikkuisista

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

30.10.13 KAZI 8 viikkoa!

Hyvin on Metkan Kazi tyttö laumaan hitsautunut. Muutama päivä siinä meni ennenkuin jää suli:)
Nyt on kasvattanut lähinnä jalkoja. paino 3,7kg. Ihana aktiivinen tyttö.

Paras seisotuskuva tuli kolme jalkaa alhaalla:)

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

LOTAN JA METKAN PENTUSET TÄNÄÄN 16.10 KUUSI VIIKKOA!

Tilanne on aina hankala kun tulee viime hetken peruutuksia. Ostajat luulevat helposti että pennussa on jotain vikaa kun jäi yli. Mutta ei....ainakaan tässä tapauksessa Ballerina Pirkko on aivan ihastuttava ehkä jopa agilityä ajatellen Medi kokoinen!
(kuten Metkan Malla-sisko). Tämä ihastuttava Ballerina tulee isänsä hellään hoitoon
Kutsumanimeksi tulee Kazi.


sunnuntai 6. lokakuuta 2013

IIK... liian monta ja liian ihanaa :) TOO MANY LOVELY PUPS!

5.10 KLO 5.30 Nokka Helsingin kautta Joensuun kupeeseen. Kennel Grezagord's oli kohde.
Auto vaihtui super mukavaan maasturiin helsingissä ja seura oli parasta A luokkaa!
Matka taittui rattoisasti hienoja aurinkoisia syysmaisemia katsoessa. Perillä pentuja väännettiin, käänneettiin, kuvattiin, punnittiin ja kynnet leikattiin. Kotona klo 22. Aikamoinen reissu!
Mahtavat kakrut Lotalla ja Metkalla. Yksi narttupennun varannut joutuukin reissamaan seuraat 4 kuukautta joten viime hetken peruutus. Eli yksi kaunotar saattaa olla vapaana. pennut 4,5 vk
Tässä muutama kuva maistiaisiksi :)






sunnuntai 15. syyskuuta 2013

15.9.2013 KETTUPENTUE 4-vuotta!

Onneksi olkoon Foxie, Lexie, Raita, Kuje ja kotona asuva Soma
Soma vietti aamupäivän KHN:n järjestämässä NOME-koulutuksessa ja siirtyi sen jälkeen
Nuuksion metsiin veljensä Kujeen kanssa.Toivotaan että sisaruksilla oli yhtä mukava päivä :)