torstai 9. huhtikuuta 2009

Kuulumisia ja Pirkan Damit

Vihdoin näkyy viimeinen terveystulos koiratnetissä. Topi kyynerpäät 0/0. Nyt onkin kaikki 11 vuonna 2007 syntyneet pennut tarkastettu niin lonkkien, kyynerpäiden kuin silmien suhteen.

Tänä vuonna Pirkan dameissa oli yhdistyksen (2)joukkueessa Fuuga ja Rasmus sekä Waterfox Enzo(Jojo), piirun päälle 12kk. Mukavaa oli ollut ja jokaisesta koirasta oli ollut paljon hyvää sanottavaa vaikka tehtävät eivät olleet menneet ihan nappiin.

Kamu oli puolestaan paikkaamassa Tollerbay joukkuetta sairastapauksen takia. Joukkue sai oikein kivat pisteet.
Siskonsa Kide tuli tänne kotiutumaan synnytystä varten. Kovasti on jo viidessä päivässä masu kasvanut ja maitokin alkaa nousta.
On ollut mukava lukea muistiinpanoja millainen Kide itse oli pentuna.Mm. rakastaa olla "luolissa" ollessaan vasta 2 viikoinen. Sama touhu jatkuu edelleen ja pitäisi päästä nukkumaan jonnekin koloon. No aina ei koko koira mahdu, mutta näyttää riittävän että edes pää mahtuu.